Sepän paja

Sepän paja

Tervetuloa Hanhiniityn Pajalle, Niinisaareen. Minä olen kyläseppä Martti.

Rautaa olen takonut vuodesta 1988 alkaen ja 90-luvulta lähtien vetänyt taontakursseja opettajana ollessani Kurun metsäoppilaitoksessa. Vuonna 2005 muutimme Niinisaareen ja aloitin työn täysipäiväisenä seppänä omassa pajassani. Taon pajalla ympäri vuoden erilaisia taontatöitä – perinteitä ja laatua kunnioittaen. Tuotevalikoimaani kuuluvat puukot, kirveet, kokkiveitset, taltat ja monenlaiset muut taontatyöt myös mittatilaustyönä.

Pajan yhteydessä sijaitseva myymälä on avoinna kesäisin. Muulloin tuotteitani on saatavilla tilauksesta postin välityksellä tai poikkeamalla pajalla sopimuksen mukaan. Kaikki tuotteeni ovat yksilöllisiä, joten voit tilata niitä omien mitta- ja materiaalitoiveiden mukaan tai saada tuotteeseen omat nimikirjaimet. Asiakkaistani jo yli puolet tulee ulkomailta.

Sepäntyö on minulle sekä ammatti että harrastus. Eikä tässä työssä ole koskaan valmis – taitoja voi kehittää loputtomasti.  Sepäntyön lisäksi olen erittäin kiinnostunut seppäperinteestä ja taontakulttuurista. Mallia takotuotteisiini olenkin hakenut vanhoista taontatöistä.  Haluan osallistua seppäperinteen säilyttämiseen pitämällä ryhmille erilaisia taontanäytöksiä ja jakamalla seppäoppia taontakursseilla. Toivotan kaikki tervetulleiksi pajalleni oppimaan uutta ja kokemaan onnistumisen elämyksiä – joko ryhmässä tai yksin. Opetan suomeksi ja englanniksi.

Seppäterveisin Martti Malinen

Hanhiniityn Pajan myymälä ja näyttely on avoinna 12.6 – 31.8.2018 klo 12-18. Maanantaisin suljettu.
Muulloin tuotteitani on saatavilla tilauksesta postin välityksellä tai poikkeamalla pajalla sopimuksen mukaan.

emännänveitsi_hanhiniitty

ISÄNNÄN- JA EMÄNNÄNVEITSET

Isännän- ja emännänveitsi on keittiön yleisveitsi. Yhdestä metallipalasta valmistettuja veitsiä on valmistettu jo pronssikaudella. Veitset on valmistettu hiiliteräksestä.

Veitsi kannattaa aina käytön jälkeen huuhdella lämpimällä vedellä ja ripustaa ilmavasti kuivumaan. Näin terä säilyttää terävyytensä pitkään eikä ruostu. Karkaistu hiiliteräs leikkaa hyvin ja pysyy terässä pitkään. Tarvittaessa terä teroitetaan kuin puukko.

Hinta: 42€/ 47€
chefknife 1

KOKKIVEITSI

Kokkiveitsi on pajan suosituin veitsimalli. Terä on karkaistua hiiliterästä ja oikean karkaisun ansiosta se on erittäin leikkaavaa ja säilyttää terävyytensä. Kahva on öljyttyä visakoivua.

Veitsi kannattaa huuhdella ja pyyhkiä heti käytön jälkeen sekä ripustaa se magneettikiskoon tai pieneen naulaan. Näin terä säilyttää terävyytensä pitkään eikä ruostu.

Hinta: alk. 130  €
Koivumäki puukko Hanhiniitty

TUOHIPÄINEN KOIVUMÄKI -PUUKKO

Koivumäki puukko on myydyin puukkomallini. Terän on hyvin kulutuskestävästä ja leikkaavasta laakeriteräksestä. Kahvan on valmistettu yhteen pakatuista tuohilevyistä, josta johtuu ehkä puukon suosiokin. Tuohipää on erittäin miellyttävä käteen ja antaa hyvän otteen. Tuohi on käytössä kestävän ja se sietää myös hyvin märkyyttä. Tuppi on 2,5 mm paksua naudan nahkaa.

Koivumäki -puukon muotoilu on perinteinen suomalainen käyttöpuukko ja ovaalin muotoinen kahva pysyy hyvin kädessä.

Hinta: alk. 210€
Damastiteräpuukko

DAMASTITERÄPUUKKO

Kun haluat puukkoosi uniikin ja kestävän terän, valitse damastiteräpuukko.

Hinta: alk.420€
retkikirves hanhiniitty

RETKIKIRVES

Retkikirves vaativampaankin käyttöön. Yksi pajan suosituimmista tuotteista

Hinta: alk. 300€
piilukirves hanhiniitty

PIILUKIRVES

Hirren piiluaminen ei ole vaikeaa silloin, kun työväline on oikea. Käsintaottu Piilukirves on perinteisen mallin ansiosta loistava työkalu piilutuksen tekoon. 

Hinta: alk. 310€

Takotuotteiden tekemisen lisäksi haluan jakaa tietoa seppäperinteestä pitämällä ryhmille erilaisia taontanäytöksiä. Myös vieraillamme on mahdollisuus tarttua takovasaraan halutessaan ja takoa itselleen pienen muiston vierailusta. Työnäytöksissä minimi ryhmäkoko on 10 henkeä. Tervetuloa tutustumaan!

SepanPaja-banneri-etusivu_vari

KYLÄSEPÄN TYÖNÄYTÖS

Kyläsepän työnäytöksessä seppä pitää näytöksen perinteisistä sepän töistä. Näytöksen aihe sovitaan ryhmän toivomusten mukaan.
Kesto:  n. 1 h
Hinta: 50 €/ryhmä + 5 €/hlö (minimiveloitus 110 € )

Saatavuus: ympäri vuoden

Taontanäytös Hanhiniitty

TARTU PAJAVASARAAN

Toiminnallinen kyläsepän taontanäytös, jossa myös yleisö pääsee tarttumaan vasaraan ja takomaan hehkuvasta raudasta muiston itselleen.
Kesto:  n. 1 1/2 h (kymmenen hengen ryhmä, isommille ryhmille n. 2 h)
Hinta: 100 €/ ryhmä + 5 €/hlö (minimiveloitus 170 €)

Saatavuus: ympäri vuoden

Oletko innostunut tekemään itse? Seppä jakaa oppejaan taontakursseilla, joista suosituimpia ovat puukkokurssit. Pienet ryhmät ja hyvät tilat takaavat yksilöllisen ja intensiivisen opetuksen. Kursseja järjestetään keväisin ja syksyisin.

Otan pajalle myös yksityioppilaista sekä -ryhmiä. Aihe, kesto ja opetus suunnitellaan yhdessä asiakkaan omien toiveiden mukaan.

Tulevat kurssit:
Puukkokurssi 8.-11.11.2018
Kokkiveitsikurssi (ajankohta ilmoitetaan myöhemmin)
Puukkokurssi 14.-17.2.2019
Damastiteräkurssi (keväällä 2019)

Lue lisää kursseista ja ilmoittaudu:

puukkokurssi

PUUKKOKURSSI

 Ei tartte olla seppä syntyessään, osatakseen tehdä oman puukon
Uskallatko haastaa omaa osaamistasi ja luovuuttasi? Tule sepän oppiin neljäksi päiväksi kokemaan luomisen tuska ja valmistamaan käsityönä ikioma puukko. Lue lisää

ahjohitsaus -damastiterä

DAMASTITERÄKURSSI

Kun uniikki puukonterä on juttusi
Kun haluat puukkoosi uniikin ja kestävän terän tule kahden päivän damastiteräkurssilleni. Lue lisää

kokkiveitsikurssi

KOKKIVEITSIKURSSI

Rautainen haaste: Tee oma kokkiveitsi! Kokkiveitsikurssi on suunnattu ensikertalaisille, vaativasta käsityötaidosta kiinnostuneille, jotka uskaltavat haastaa omaa osaamistaan ja luovuuttaan Lue lisää

sepän opissa hanhiniitty

YKSITYISOPETUSTA RÄÄTÄLÖIDYSTI

Haluatko sepän oppiin? Otan pajalle yksityisoppilaita tai –ryhmiä. Kurssin aihe, kesto ja opetus suunnitellaan yhdessä asiakkaan omien toiveiden mukaan. Kysy lisää.

Kuinka tehdään kirveen varsi by Lars Larsson